Viikingin väännöt

Viime viikolla tein kirjaesittelyn Viking Cronholmin Jiu-Jitsu-kirjasta joka julkaistiin ruotsiksi vuonna 1908 ja suomeksi 1910. Seuraavalla videolla demoan kaksi tekniikkaa kyseisestä manuaalista – rannekaadon (kotegaishi) ja kainalolukon (wakigatame). Kuten huomata saattaa niin varsinkin kyseinen rannekaato ei ole allekirjoittaneella täysin ratautunut. 😀

Ja tässä vielä Viking itse vääntelemässä kaveriaan vuonna 1919:

 

 

Historia 5: Viikingin vierailut (1910)

Nimi: Jiu-jitsu – Japanialinen itsepuolustusjärjestelmä

Kirjoittaja: Viking Cronholm

Painovuosi: 1910 Helsinki ( 1908 Tukholma)

Sisältö: Alkuun pari sivua löpinää Jiu-jistun historiasta ja periaatteista sitten kartta ihmiskehon haavoittuvista kohdista ja vahaa parikymmentä tekniikkaa kuvilla. Tekniikat pääasiallisesti hallintaotteita ja maahanvientejä käden niveliä lukottamalla. Lisäksi löytyy mm. ”veitsikäsi” ja ”leukatyöntö”. Teosta voi pitää ensimmäisenä suomenkielisenä Jiu-Jitsu-tekniikkamanuaalina.

Taustaa ja spekulointia: Internetin mukaan ruotsalainen Viking Cronholm (1874-1961) oppi nyrkkeilyä oleskellessaan Chigacossa 1895-1900 ja Jiu-Jitsua sekä japanilaisilta että englantilaisilta opettajilta käydessään Etelä-Afrikan Cape-Townissa 1904. Vuonna 1908 Cronholm julkaisi ruotsiksi manuaalit kummastakin lajista. Jiu-Jitsu-kirjasta tehtiin useita painoksia joissa vanhentuva Cronholm esittää toistuvasti samat tekniikat samassa järjestyksessä. Cronholm opetti jiu-jitsua sekä viranomaisille että siviileille Ruotsissa. Suomeen Viking tuli vierailulle vuonna 1910. Hän antoi näytöksiä ja opetusta sekä nyrkkeilyssä että jiu-jitsussa. Ilmeisesti hänen opetustensa pohjalta Yliopistosta valmistuville voimistelunopettajille annattiin jiu-jitsu oppia. Ainakin toisella vuosikymmenellä suomalaisista lehdistä löytyy mainintoja voimistelunopettajien antamista jiu-jitsu näytöksistä missä esiteltiin taistelutemppuja.

Itselläni on epäilys että Viking Cronholm sai alkutietonsa ja taitonsa jiu-jitsusta Hancockin tuohon aikaan suosituista kirjoista eikä mystisiltä opettajilta Etelä-Afrikassa. Ainakin Cronholmin alkuteksti, jossa painotetaan itsehillintää harjoittelussa sekä runsasta venen ja raikkaan ilman nauttimistä terveyden edistäjänä, on kuin suoria lainauksia Hancockin teksteistä. Cronholmin seitsemästätoista tekniikasta 6 löytyy lähes identtisenä ”Spalding’s Jiu-Jitsu” vihosta jonka haamukirjoittajana on selvästi Hanckock. Uskon että Cronholm on tutustunut vähintään tähän vihkoon, mutta luultavasti myös Hancockin ”Japanise Physical Training”, ”Jiu-Jitsu Combat Tricks” ja ”The Complete Kano Jiu-Jitsu ( Jiudo). Viimeisessä teoksessa annataan ymmärtää että kuvat ja niissä esiintyvä Higashi olisi Kodokanin judon edustaja mutta todellisuudessa Higashi oli Hozan-ryun taitaja. Uskon myös ”Spalding’s Jiu-Jitsu” miesten edustaneen Hozan-ryuta.

Alla video vuodelta 1919 jossa Cronholm demonstroi Jiu-Jitsu tekniikoita.

Historia 4: ”Jujutsu eli Yavara” (1908)

Kirjoittaja: Kinnosuke Miura

Julkaistu: Suomen Urheilulehdessä 1908, mutta alunperin Saksassa 1898.

Sisältö: Vaikka kamppailu on vanhempaa kuin ihminen itse niin jujutsu kehittyi ja sai nimensä vasta 1600-luvulla. Kolme myyttiä jujutsun-synnystä. Nykyään (1898) on Japanissa monia eri tyylisuuntia kuten Takenouchi-ryu ja Kito-ryu. Jujutsussa pyritään käyttämään hyväksi vastustajan voimaa. Tasapaino ja vipuvarsimekaniikka on tärkeää. Maassa koitetaan vääntää vastustajan niveliä ja kuristaa. Jujtsun voi jakaa randoriin ( sparri), kataan ( ennalata sovittu liikesarja parin kanssa), atemiin ( iskut kehon herkkiin kohtiin) ja kuatsuun ( elvytys ja ensiapu).

Huomiot: Miura jakaa artikkelissaan yksityiskohtaista tietoa jujutsun historiasta, sisällöstä ja harjoitteistaan. Hänellä selvästi on ensikäden tietoa aiheesta ja mainitseekin harjoitelleensa goshinjutsua jonka tirehtööri Inoue on kehittänyt sen aikaisiin tarpeisiin. Olen saanutsen käsityksen että Inoue on Tenjin Shinyo-ryun mestari. Goshinjutsu on myös Kodokanin ”moderni” itsepuolustus-kata, mutta se on kehitetty vasta 1900-luvun puolessa välissä. Mielenkiintoista on että Jigoro Kanoa ja judoa ei mainita sanallakaan. Mielenkiintoista on myös se että Miura mainitsee randorin enimmäisenä jujutsun osa-aluesita vaikka nykyään japanilaiset (vanhat) jujutsukoulut harjoittelevat lähes yksinomaan kataa ja monesti jopa katsotaan että randori ei ole kuulunut ko-ryu koulujen ohjelmistoon. Itse uskon että varsinkin 1800-luvulla monet koulut ovat sparraneet ja kisanneet mutta judon painottaessa yhä enemmän randoriin ja shiahin (kilpailuun) 1900-luvun alussa on vanhoissa kouluissa päätetty keskittyä kataan. Joka pauksessa tämä artikkeli on paras suomenkielinen kirjallinen tietolähde jujutsusta viime vuosisadan alkupuoliskolta ja on täysin pätevä vielä tänäkin päivänä.

Historia 3: Käsikirja painissa ja atletiikassa (1904)

Nimi: Käsikirja painissa ja atletiikassa

Vuosi: 1904

Kirjoittaja: Carl Allen

Taustat:

Puolalainen sirkuspainija Ladislaus Pytlasinski opetti kreikkalais-roomalaista/ranskalaista painia parin viikon kurssila Helsingin Yliopiston voimistelutiloissa voden 1897 alussa. Hän oli vuotta aikaisemmin julkaissut suppean venäjänkielisen painimanuaalin joka Suomessakin tunnettiin. Allenin kirja on kuitenkin ensimmäinen suomalainen paini- ja kamppailumanuaali.

Useimmat lähteet väitävän Allenin osallistuneen Pytlasinskin kurssille, mutta saattaa olla että hän sai oppinsa Rönnmannilta, Sörnäisten voimisteluseuran ohjaajalta, joka ainakin oli osallistunut kyseiselle kurssille. Allen oli ensimmäinen suomalainen painin Suomen mestari. Ensimmäisessä SM-kisassa v. 1898 hän hävisi finaalissa Pietarin Atleettiklubin edustajalla George Hackenschmidtille, mutta kahtena seuraavana vuonna paini kultaa. Ensimmäisen mestaruutensa jälkeen Allen pestattiin Helsingin Atleettiklubille painivalmentajaksi. Suurimman työnsä hän tekikin valmentajana, antaen alkeisopetusta mm. Olympiavoittajillemme Verner Weckmanille ja Oululaiselle Yrjö Saarelalle.

Verner Weckman voitti Suomen mestaruuden v. 1904 edustaen Helsingin Atleettiklubia mutta lähti sitten opiskelemaan Saksaan jossa voitti lajin maailmanmestaruuden ja valmistautui vuoden 1906 väliolympialaisiin, jotka voitti – paljain jaloin. Weckman lopetti uransa huipulla voiettuaan 1908 Olympialaisissa Yrjö Saarelan finaalissa. Tosin huhujen mukaan kyseessä oli sopupaini.

Sisältö:

Käsikirja painissa ja atletiikassa on melko ohut opus. Alkuun kerrotaan hieman painin historista antiikin Kreikassa ja Roomassa sekä todetaan että paini on nousuut uuteen suosioon vasta 1800-luvun loppupuolella. Tämän jälkeen alkaa tekniikkaosuus pystyotteilla ja vastatekniikoilla.

Monet otteet kuten käsiveto, käsivarsiheitto ja niskalenkkii ovat käytössä edelleen, mutta jotkut liikkeet kuten ”pääote” ovat erikoisempia. Mattotekniikoissa esitellään erilaisia vääntöjä ja niiden vastaliikkeitä. Sitten demonstroideen yksittäisillä kuvilla kisoissa kielletyt temput – kuristukset, käden- ja vatsanväännöt, yms. Viimeisillä sivuilla esitellään erilaisia voimailuliikkeitä käsipunnuksilla ja ilman sekä ihmisen tärkeimmät lihakset.

Kirjoittanut: Jasse Junkkari ( 13.3.2017)

 

Budoka Kai Koskinen

Kai Koskinen on suorasanainen mies. ”Kirjassaan Hontai Yoshin Ryu: Perusteet” (2008) hän mm. toteaa että klassisten jujutsu-koulujen tekniikat särkevät nivelet tehokkaammin kuin ”kontaktiotteluiden” lukot ja että kamppailu-urheilusta puuttuu pelko verrattuna samurai-aikojen taisteluihin.

Lukemastani närkästyneenä otin muutama vuosi sitten yhteyttä Koskiseen ja penäsin tarkennusta. Menin Jyväskylän Aikiken salille katsomaan Koskisen järjestämää samurai-näytelyä jonka yhteydessä keskustelimme kamppailusta ja hän näytti minulle suoran kyynerpäälukon, jonka kulma todellakin oli oppimaani versiota tehokkaampi – ainakin periaatteessa. Tämän jälkeen olen vieraillut parikin kertaa Jyväskylässä tutustumassa Koskisen taitoihin ja ajatuksiin.

Yllä Kai Koskisen haastattelu viime vuodelta. Suosittelen kaikille japanilaisesta kamppailukulttuurista kiinnostuneille Koskisen kirjoja ”Hontai Yoshin Ryu: Perusteet” ja ”Kaksi taivasta yhdessä – Miyamoto Musashin tie”.

Lisää tietoa Koskisesta ja Jyväskylän Aikiken-dojosta: http://www.aikiken.fi/

T: Jasse Junkkari

Kaksi Dshiu-Dshitsu-temppua (1905)

Tässä demoan ystäväni Rojolan kanssa kahta tekniikkaa kirjasta Dshiu-Dshitsu taistelutemppuja (1905). Kurkkuotteen häätö ja kämmensyrjäisku munuaisiin.

Tässä pari kuvaa kyseisistä tekniikoista:

Historia 2: Irvingin Dshiu-Dshitsu-temput (1905)

Kirja: Dshiu-Dshitsu taistelutemppuja & Japanilaisten ruumiinkasvatus (1905)

Kirjoittaja: H. Irving Hancock

Kieli: Suomi

Taustat ja sisältö:

Irving Hancock oli kirjailija ja sotakirjeenvaihtaja. Hänen kirjansa ” Japanese Physical Training” julkaistiin vuonna 1903 ja ”Jiu-Jistu Combat Tricks” seuraavana vuonna. Kummatkin teokset käännettiin suomeksi ja julkaistiin vuonna 1905. Kirjojen kirjoittamisen aikaan Japani oli vallannut osia Kiinasta ja oli sodassa Venäjän kanssa. Länsimaissa oltiin kiinnostuttu Japanista, joka uudistui pikavauhtia ja saavutti mahtiasemaa Aasiassa. Japani voitti sodan Venäjää vastaan, mikä osaltaan aiheutti Venäjällä nk. ”vuoden 1905 vallankumouksen”, Suomessa ensimmäisen sortokauden loppumisen ja maailmalla Jiu-Jitsu-buumin.

Ensimmäisessä kirjassa Hancock kertoo Japanilaisten elintavoista, päivärytmistä, ravinnosta, hygieniasta, jne. Hän myös kuvaa monenlaisia, yksin ja parin kanssa tehtäviä kehonharjoituksia. Vaikka kirja ei varsinaiseti ole Jiu-Jitsu-manuaali, niin kirjoittaja mainitsee usein samurait ja osa liikkeistä on kamppailutekniikoita.

Toinen kirja on, kuten nimikin viittaa,  kamppailuopus. Hancock kertoo Jiu-jitsun olevan 2500 vuotta vanha samuariden taistelutaito joka on ylivoimainen verrattuna painiin ja varsinkin nyrkkeilyyn. Etenkin kämmensyrjälyönnin merkitystä ja tehoa korostetaan.

Kritiikki:

Jo aikalaiset suhtautuivat epäilevästi Hancockin väitteisiin jotka koskivat Japanilaisten elämäntapoja ja Jiu-Jitsun ylivoimaisuutta. Ensimmäisessä teoksessaan hän kertoo japanilaisten juovan litroittain vettä, ja kylpevät monesti, päivässä. Kirjassa ”The Text-Book of Ju-Jutsu (1905) S.K. ”Raku” Uyenishi (tai mitä luultavimmin hänen haamukirjottajansa) toteaa että veden juonti ja kylpeminen ovat toki hyviä tapoja, mutta niitäkään ei pidä liioitella, ja että Hancockin esittämillä voimisteluliikkeillä ei ole mitään tekemistä Jiu-Jitsun kanssa.  Jiu-Jitsu Combat Trick antaa ymmärtää että nyrkkeilijällä tai painijalla ei ole mitään mahdollisuuksia Jiu-Jitsu-mestaria vastaan, mutta haasteotteluissa väite osoittautui liioitelluksi – lopputulos vaihteli ottelijoiden ja sääntöjen mukaan.

Allekirjoittanut on lukenut opukset useaan otteeseen ja uskoo että Hancock on värittänyt ja jopa keksinyt päästään tarinoita ja tekniikoita. Ensinnäkin, vaikka ihmiset ovat kamppailleet aikojen alusta lähtien, niin ei ole mitään pohjaa väittää että Jiu-Jitsu olisi 2500 vuotta vanha taito. 600-200 vuotta on lähempänä totuuta. Toiseksi, kämmensyrjälyönti ei ole erityisen voimakas, ja tervettä ihmiskehoa en vaikea tuhota iskuin. Tämä kämmensyrjälyönnin tehon ja ihmiskehon haavoittuvaisuuden liioittelu on ominaista 1900-luvun Jiu-Jitsu- ja lähitaisteluoppaille. Mutta vakavin kritiikki kohdistuu Dshiu-Dshitsu taistelutemmpuja-kirjan tekniikkakuviin ja -kuvauksiin. Kirjassa on suhteellisen vähän kuvia (32). Toisissa esiintyy kaksi japanilaista miestä länsimaisissa puvuissa poseeraamassa otteita, ja toisissa kaksi nuorukaista tekevät tekniikkaa pukeutuneina perinteiseen housuhameeseen, eli hakamaan, ja harjoitustakkiin. Ensiksimainitut eivät ymmärrä kamppailusta mitään, mutta jälkimmäiset selvästi osaavat asiansa. Sen näkee kehojen asennoista jotka paljastavat liikesuunnat ja voimantuoton. Hancokin tekstin tarkka lukeminen antaa ymmärtää että hänellä ei ole ensikäden tietoa siitä mitä tekniikkaa kuvat todella esittävät. Allekirjoittanut uskoo että useissa tapauksissa Hancock on keksinyt tekniikkakuvaukset pelkkien kuvien pohjalta. Edellämainitut seikat huomioon ottaen kirjan arvo Jiu-Jitsu-oppaana on kehno.

Anti:

Kaikesta huolimatta sekä ”Japanilaisten ruumiinkasvatus” ja ”Dshiu-Dshitsu taistelutemmpuja”ovat inspiroivia ja viihdyttäviä teoksia. Esiksimainittu innoittaa terveellisiin elämäntapoihin, esim. kevyeeseen ruokavalioon, veden juontiin ja kylmiin kylpyihin. Jälkimmäinen painottaa tekniikoiden virheetöntä ja uuputamatonta harjoittelua ja syventää Jiu-Jitsu-harrastajan uskoa oman lajin ylivertaisuuteen. Teosten suurin arvo löytyy kuitenkin siitä vanhasta suomen kielestä jota kääntäjä on käyttänyt. Vai mitä olette mieltä seuraavista otsikoista: ”Syrjäänhypähdyksen pitää tapahtua ikään kuin vaistomaisesti”, ”Sievin kaikista menettelytavoista, jolla dshiu-dshitsu-taistelija masentaa nyrkkitaistelijan”, tai ”Miten voi pysäyttää ohirientävän pakolaisen”.

Lopuksi haluan jakaa teille – yhä ajankohtaiset – kustantajan terveiset 112 vuoden takaa:

”Dshiu-Dshitsu – Suomen Nuorisolle, jonka käsissä on kansalaisten vapaus ja isänmaamme tulevaisuus omistetaan tämän teoksen suomenkielinen painos.”

Kirjoittanut: Jasse Junkkari ( 5.3.2017)

 

Historia 1: Könnin Jiujutsu-plagiointi (1896)

Kirja: Japanesiska studier och skizzen (1896)

Luku: Hvad framiden måhända bär i skötet ( s. 11-17)

Kirjoittaja: Könni Zilliakcus ( 1855-1924)

Kieli: Ruotsi

Anti: Jiujutsu tullut Kiinasta Japaniin. Jiujutsussa käytetään vastustajan voimaa ja hyökkäystä tätä itseään vastaan. Ihmisen anatomian tuntemin on tärkeällä sijalla. Jiujitsussa on otteita joilla voi taittaa vastustajan raajan tai niskan, tai jopa tappaa tämän nopeasti. Lajin omaksuminen vaatii itsehillintää, ketteryyttä ja nopeaa hahmotuskykyä. Jiujutsun strategiaa voi käyttää myös isomman mittakaavan kamppailuissa: kaupassa, politiikassa ja sodassa.

Taustaa ja huomioita:

Könni Zilliacus oli oppinut maailmanmatkaaja, kirjailija ja poliittinen toimija Suomen sortokausien aikana. Hän asui Japanissa puolitoista vuotta viettäen aikaa japanilaisten taiteilijoiden kanssa. Hän lähti maasta lokakuussa 1896.

Tekstissään Könni käyttää kirjoitusasua ”jiujutsu” ja kuvaa nopeasti lajin periaatteita ja tekniikoita. Artikkelin pääsisältö on kuitenkin geopoliittinen: kuinka Japani – jiujutsun taipuisaa strategiaa hyödyntäen – selviää kolonisaatioyrityksistä ja kilpailustaan Kiinan kanssa voittajana. Könni on saattanut saada vaikutteita kirjoitukseensa monestakin lähteestä ja omista kokemuksista, mutta allekirjoittaneesta on selvää että Lafcadio Hearnin artikkeli ”Jiujutsu”, kirjastaan ”Out of the East: Reveries and Studies in New Japan” (1895), on toiminut tärkeimpänä innoittajana ja tiedon lähteenä.

Monikymmen sivuisessa artikkelissa Hearn kuvaa jiujitsua käytännössä samoin tavoin kuin Zilliacus omassaan, ja jotkut toteamukset kuten ”hän auttaa vastustajaa murtamaan tämän oman niskan.” ovat käytännössä idettisiä. Hearn kertoo seuranneensa Jiujutsu harjoituksia ja keskustelleensa opettajan kanssa aiheesta. Tämä mestari nimetään herra Kanoksi, Kodokan judon luokaksi. Hearnin arikkelin pääsisältö tuo esiin kuinka japanilaiset ovat – jiujutsun oppien mukaisesti – ottaneet vastaan sen opin ja hyödyn mitä länsimaalaiset ovat tarjonneet mutta pitäneet kiinni omaista tavoistaan ja itsenäisyydestään. Artikkelin lopussa on ajatuksia silloin tuoreesta Japanin Kiinaan kohdistamasta valloitussodasta.

Täältä voit lukea Hearnin artikkelin ( tai vaikka koko kirjan): https://archive.org/details/writingslafcadi02heargoog

Tässä erinomainen akateeminen artikkeli jiu-jitsun historiasta ja sen poliittisesta sekä ”moraalisesta” vaikutuksesta ( esim. Gandhiin): http://ir.library.osaka-u.ac.jp/dspace/bitstream/11094/27407/1/38thirs_69.pdf

Jasse Junkkari

PS: Kiitos Ghitalle käännösavusta. Tak so mykke!

Blogi intro-video

Tässä pikku intro ja nopea vilaus kirjoihin joiden taustoja, sisältöä ja tekniikoita tulen käsitelemään. Kuvaus-, editointi- ja esiintymistaidot paranevan toivottavasti pikkuhiljaa 🙂