Kielletty Jiu-Jitsu – Hermotärskyjä ja murtamisia.

Ei Dschiu-Dschitsu-temppuja!

Eletään herranvuotta 1901. Tukholman atleettiklubin klubin tiloissa sisuuntunut voimamies Carl Allen odottaa ruotsalaisia painijoita saapuvaksi. Edellisenä päivänä hänet oli vääryydellä diskattu painin Skandinavianmestaruuskisoissa. Heti palkintojenjaon jälkeen kaksinkertainen suomenmestari Allen oli haastanut mitalistit ”todelliseen otteluun” kanssaan. Kukaan ei vastannut haasteeseen. Tänäänkin Ruotsin parhaimmisto välttelee häntä, vaikka haaste on julistettu Stockholms Tidningenissä. Moraalisena voittajana suomalainen palaa tukikohtaansa Helsingin Atleetiklubille. Mutta miksi Carl Allen diskattiin kilpailuista?

Vanha uutinen

 ”Carl Alleniin ja Tukholman vuoden 1901 Skandinavian painimestaruuskilpailuihin liittyy mielenkiintoinen sattuma: Allen hyllytettiin sillä perusteella, että hänen taitopaininsa olisi jiu-jitsua.” Näin kerrotaan FightSportin vuoden 2010 ensimmäisessä numerossa, eli 109 vuotta kyseisen tapauksen jälkeen. Veikkaisin että ”uutinen” on napattu lehteen vuonna 1997 julkaistusta kirjasta Hokutoryu ju-jutsu jonka historia osuudessa mainitaan tapahtumasta. Mistä tämän kirjan kirjoittajat ovat sitten tietonsa saaneet? Onhan suomen kamppailulajien kummisetä Auvo Niiniketo toki vanha tekijä, mutta ei nyt niin vanha! Tarina on käsittääkseni painettu paperille ensimmäisen kerran vuonna 1939. Tällöin valmistui erinomainen kamppailuaiheinen teos ”Suomalaisia mestaripainijoita”. Suora lainaus koskien kyseistä tapahtumaa kuuluu näin: ” V. 1901 Allen kilpaili Tukholmassa Skandinavian mestaruuskilpailuissa, mutta siellä ei hänen painiaan yksinkertaisesti ymmärretty. Hänen taitopainiaan väitettiin jiu-jitsuksi!” Osattiinko Skandinaviassa jujutsua jo tuolloin? Pakko kai se on uskoa. Vai onko?

Kuka Dr. Baelz?

Sulkeutunut feodaali-Japani avautui länsimaille ja uudistui 1800-luvun puolessa välissä. Samurai luokka lakkautettiin virallisesti 1868. Tämän jälkeen monikaan japanilainen ei antanut vanhoille taistelutaidoille paljonkaan arvoa. Siihen tarvittiin länsimaalainen. Dr. Erwin Von Baelz toimi 1870-luvulla Tokion Yliopistossa lääketieteen opettajana. Saksalainen näki taistelutaidoissa tilaisuuden sekä opiskelijoiden kunnon, että japanilaisten oman kulttuurin, kohottamiseen. Toimiakseen esimerkkinä hän alkoi harjoitella sekä miekkataitoja että Totsuka-ha Yoshin-ryu jujutsua . Pikkuhiljaa kamppailulajeihin alettiin suhtautua myötämielisemmin ja vuonna 1882 silloinen Tokion yliopiston kasvatti ja jujutsu idealisti Jigoro Kano aloitti Kodokanissa opettamisen ja judon/jujutsun (termejä käytettiin lähes synonyymeinä kymmeniä vuosia, varsinkin länsimaissa.) ilosanoman levittämisen. Ensiksi Japani, sitten maailma.

Jujutsu-buumi

Vuonna 1899 ilmestyi Englanniksi kristityn Inazo Nitoben kirjoittama mielenkiintoinen teos ”Bushido, the Soul of Japan” missä ensimmäistä kertaa suurelle länsimaalaiselle yleisölle selvitetään samurai-kulttuuria , jujutsuakin siinä samalla. Kuten Kano myös Nitobe oli Tokion Yliopiston ja mahdollisesti Dr. Baelzin kasvatti. Seuraavana vuonna Lontooseen keskelle ennenäkemätöntä painibuumia saapuivat japanilaiset jujutsu-ottelijat Yukio Tani ja ”Raku” Uyenishi kuristamaan pahaa aavistamattomia painijoita kauluksista. Vuonna1904 Amerikkalainen sotakirjeenvaihtaja Irving Hancock julkaisi menestyskirjansa ”Jiu-jitsu combat tricks” ja 1905 vielä hetki sitten miekkoja kalistelevat Japanilaiset voittivat sodan mahtavaa Venäjää vastaan aiheuttaen länsimaissa jujutsu-buumin , Venäjällä niin kutsutun ”vuoden 1905 vallankumoukseen” ja Suomessa ensimmäisen sortokauden päättymiseen. Samaan aikaan tuleva ”Ruotsin jujutsun isä” maailmanmatkaaja Viking Cronholm oleskelee Etelä-Afrikassa ja oppii jujutsu-temppuja*. Hän palaa Tukholmaan kaksi vuotta myöhemmin, aloittaa jujutsun opettamisen ja kirjoittaa kirjan ”Jiu-jitsu tricks” (1908) joka julkaistaan suomeksi 1910 ja samana vuonna Cronholm vierailee Helsingissä antamassa jujutsu näytöksiä ja opetusta.

Polvi maassa, härregod

Mutta takaisin vuoteen 1901. Mitä Suomessa tiedetään jujutsusta? Ei paljon merimiesten juttuja enempää**. Mitä Ruotsissa tiedetään jujutsusta? Tuskin enempää kuin suomessakaan mutta varmasti tarpeeksi jotta keksitään tekosyy ylivoimaisen suomalaisen painijan diskaamiseen! Tai sitten koko jiu-jitsu juttu on vitsistä syntynyt legenda jota nykyään yli sata vuotta tapahtuman jälkeen pidetään totena. Nimittäin aikansa uraauurtava painikirjailija sekä Carl Allenin seuratoveri Heikki Lehmusto kuvailee tapahtumia kirjassaan ”Painin historia ”(1920) seuraavasti: ”Samana vuonna painiskeli Allen myöskin Tukholmassa Skandinaavian mestaruuskilpailuissa. Mutta koko matka päättyi omituisen nolosti. Ruotsissa ei näet tunnettu vielä ranskalaisen painin sääntöjä: Allen julistettiin hävinneeksi sen perusteella, että hän toisella polvellaan koski painimattoa (!)” Vaikkakin kirjoitettu lähes kaksikymmentä vuotta tapahtuman jälkeen niin on tämä versio on kuitenkin huomattavasti uskottavampi, ja ajallisesti lähempänä, kuin vuoden 1939 julkaistu tarina ”jiujitsu diskauksesta”.

Ota-kiinnsi-mistä-saat , mutta älä jujutsulla.

Tylsää? Ei hätää. Tarina jatkuu. Ilmeisesti muutama vuosi Tukholman fiaskon jälkeen jotkut suomalaiset alkoivat käyttää jiujitsu-temppuja tai ainakin Hancockin ja muiden jujutsu-lobbareiden propaganda lajin vaarallisuudesta, tehokkuudesta ja jopa ylivoimaisuudesta oli tehnyt tehtävänsä, sillä ”Suomen urheilulehden” vuoden 1908 ensimmäisessä numerossa julkaistussa ”Catch-as-catch-can-painin” säännöissä oli erityinen kohta jujutsua koskien: ” 5§ Jos ottelijan havaitaan dschiu-dschitsu-tempuilla koettavan lamauttaa vastustajaansa, niin suletaan hänet pois kilpailusta.” Jotain kertoo sekin että aiemmissa painisäännöissä jotka julkaistiin itsensä Carl Allenin kirjassa ”Käsikirja painissa ja atletiikassa” vuonna 1904 ei ollut mitään mainintaa jujutsusta.

 Hermotärsky

Mitä sitten olivat nämä mystiset ”dschiu-dschitsu-temput” jotka piti oikein painikisoistakin kieltää? Katsokaamme vuoden 1909 kreikkalaisroomalaisen-painin säätöjä: ” Painiessa on lupa tarttua kilpailijansa yläruumiiseen lantiosta alkaen. Kiellettyjä ovat kuitenkin :

  1. a) Tarttuminen kurkkuun tai käsin kiinni korviin, tukkaan, yksityisiin sormiin tai kasvoihin silmäkarvojen ja leuvan välillä.
  2. b) Tarttuminen kiinni vastustajan vaatteisiin, vyöhön tai painimattoon.
  3. c) Kaikki vaaraa tuottavat otteet, joissa vastustaja loukkaantumisen pelosta joutuu epäedulliseen asemaan.
  4. d) Kaikki kipua ja jäsenmurtumia aiheuttavat otteet, kuten nipistäminen, lyöminen, potkiminen, käsivarren kierto tai vääntäminen luonnottomaan suuntaan, vastustajan painaminen kyynärpäällä tai polvilla t. m. s.
  5. e) Kampittaminen, n. s. kravatti, vatsan vääntö ja dshiu-dshitsu-temput.”

 

Eli ainakin tässä jujutsu-temppujen katsottiin olevan jotain muuta kuin kuristamista, nivelten lukottamista, lyömista tai nipistelyä. Jo aikaisemmin mainitsemani Nitobe määrittelee jujutsun kirjassaan ”Bushido” (1899, suomennettu 1942) seuraavanlaisesti: ”Jiujutsu eli yawara voidaan lyhyesti määritellä anatomisen tiedon soveltamiseksi hyökkäämiseen tai puolustukseen. Se eroaa painimisesta siinä ettei se luota lihasten voimaan, muista hyökkäystavoista siinä, ettei se käytä aseita. Jiu-jitsu-taituri puristaa tai lyö vihollistaan sellaiseen kohtaan, että tämä turtuu ja käy kyvyttömäksi vastarintaan. Tarkoituksena ei ole tappaa, vaan saattaa vastustaja sillä hetkellä toimintakyvyttömäksi.”

Suomalaisen voimistelun isä Viktor Heikel julkaisi vuonna 1905 pienen vihkosen nimellä ”Japanilainen voimistelu” joka pohjaa pitkälti Hancockin teoksiin aiheesta. Vihkonen käsittelee jiujitsua lähinnä voimisteluna mutta mainitsee seuraavaa: ”Japanilaisessa miesten voimistelussa on joukko temppuja hyökkääjän voittamiseksi. Useimmat niistä ovat käsisyrjällä painamista tai lyöntejä hermoihin ja muihin helliin paikkoihin, joista vastustaja hervottuu, tikahtuu tai tulee hetkeksi tajuttomaksi, niin että hänet voidaan lyödä nurin. Sellaisten lyöntien tuottama kipu katoaa hyvin pian, tuottamatta mitään vakavaa vahinkoa,…”Aiemmin mainitussa Lehmuston ”Painin historia” kirjassa jiujitsusta taas sanotaan japanilaisista puhuttaessa seuraavaa: ”Jo vuosisatoja on Japanissa ollut samurai-niminen aatelisto, oikea sotilas ja virkamiessääty, jotka Euroopan keskiaikaisten ritarien tavoin kulutti suuren osan aikaansa urheilu ja vielä enemmän voimailuharjoituksiin. Näistä tulivat sitten ajan mittaan dzudzutsu (jujutsu), – alkujaan kiinalaisperäinen- murtoihin ja hermotärskyihin perustuva ottelutapa, sekä yhteismongolialainen painiskelu suosituimmiksi. Erittäinkin dzudzutsu oli samurain suosiossa; varsinaista painiskelua sentään aatelittomatkin harrastavat … Ainoastaan dzudzutsu-ottelijain hermoiskut kykenevät masentamaan nämä voimakkaat rotumiehet .”

 Ropistus

Jujutsu-temput tuovat mieleeni ropistamisen. Ai ettekö tiedä mitä ropistaminen on? En minäkään. Kerron kuitenkin tämän tarinan. Oli vuosi 2005 ja minä istuin Fight Night-otteluillan sääntöpalaverissa vaseliinit naamassa ja kädet teipattuna, vierelläni silloinen valmentajani Tuomas Murdoch. ”Ei saa ropistaa. Ellei osaa.” Ilmoiti legendaarinen vapaaottelutuomari Kari Aittomäki. Kysyin: ”Anteeksi mutta, mitä on ropistaminen?” ”Jos et tiedä niin älä ropista.”, oli selkeä vastaus. Ottelussa löin nyrkillä päähän, kaveri sammui, minua ei diskattu.

Tiedon tuska

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kamppailulajit ovat pullollaan legendoja ja sankaritarinoita, mutta on hyvä muistaa miten helposti väritetyt jutut saatetaan ottaa totena. Suomalaista Carl Allenia tuskin syytettiin jiujitsun käytöstä, mutta jo yli sata vuotta sitten on tätäkin japanilaista taistelulajia täällä meillä tutkittu ja treenattu, jos ei muuten niin kirjojen välityksellä. Ennen oli vain jutut ja kirjat. Nykyään elämme internetin ympärillä pyörivässä tietoyhteiskunnassa jossa lajien tutkiminen ja vertailu on huomattavasti helpompaa kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Näin lopuksi haluaisinkin omalta osaltani kiittää niitä suomalaisia kamppailulaji vaikuttajia jotka ovat viitsineet kerätä tietoa, niin oikeaa kuin oikeampaa, ja jakaa sitä kirjoittamalla artikkeleita ja kirjoja. Erityisesti haluaisin mainita Kari Aittomäen, Jarmo Östermanin, Tero Laaksosen ja Ilpo Jalamon. ”Arigato gozaimashita!” niin kun Nipponissa sanotaan.

Kirjoittanit: Jasse Junkkari, julkaistu FightSportissa.

* Allekirjoittanut uskoo että Cronholm sai teitonsa Jiu-jistusta lähinnä Hanckokin kirjoista. Tulen avaamaan teoriaani kirjaesittelyssä.

** Könni Zilliacus oli julkaisut ruotsinkielisen kirjan jossa mainitiin Jiu-Jitsu. Katso video ja lue tarkemmat tiedot teoksesta linkistä: http://jassejunkkari.fi/2017/02/27/historia-1-konnin-jiujutsu-plagiointi-1896/

 

 

 

 

 

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Kielletty Jiu-Jitsu – Hermotärskyjä ja murtamisia.”

    1. Ilmeisesti omasta päästäni:D Tarkistin juuri kirjasta niin Konni se tosiaan on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *